Matka halki ihmisen elimistön
Lääketieteen ja tekniikan asiantuntijan ajatustenvaihto johti hyödylliseen keksintöön. Syntyi nieltävä kamerakapseli, joka voi pelastaa ihmishenkiä. Sen kehittänyt Given Imaging -yritys edustaa hyvin Israelin nousevaa IT-alaa.

Videokamera
mikrosirussa. Muurahaisen kokoinen antenni ja lähetin, jota tuskin näkee.
Lisäksi linssi, paristot ja neljä pientä valkoista diodia, jotka
välähtävät kaksi kertaa sekunnissa. Koko hoito on pakattu
muovikapseliin, jonka halkaisija on 11 millimetriä ja pituus 26 millimetriä.
Mitä kapineella sitten tehdään? Se nielaistaan.
Laitteen
nimi on mystiseltä kuulostava M2A. Nimen väitetään olevan
peräisin englanninkielisistä sanoista Mouth to Anus. Koje on kapseloitu
kamera, joka on tarkoitettu kulkemaan ruuansulatuskanavassa ja ottamaan siitä
kuvia. Se lähettää kuvat vastaanottimeen potilaan vyöhön.
Sitten lääkäri etsii kuvista mahdollisia kasvaimia, verenvuotoa
ja muita poikkeavuuksia etenkin ohutsuolen alueelta.
Pilleritähystin määrätietoisen tutkimuksen tulosta
Arkady
Glukhovsky on israelilaisen Given Imaging-yrityksen päätutkija ja
varatoimitusjohtaja. Juuri Given Imaging -yritys kehitti edellä kuvatun
pilleritähystimen, joka on mullistanut ruuansulatuskanavan tutkimusmenetelmät.
Glukhovsky kertoo, että tähystin ei suinkaan syntynyt sattumalta vaan
on määrätietoisen tuotekehittelyn tulosta.
M2A:n
idea syntyi yli kymmenen vuotta sitten, kun elektro-optiikan insinööri
Gabi Iddan, joka tuolloin työskenteli puolustusteollisuuden parissa, tapasi
tohtori Nathan Scarpan, joka taas toimi Tel Avivin lähistöllä
Israelissa sijaitsevan Assaf Harofeh-sairaalan mahatautien ylilääkärinä.
Scarpa sattui tokaisemaan, kuinka ihmeellistä oli, että vaikka tekniikka
oli kehittynyt niin paljon, että ihminen pystyi näkemään
kymmenien tuhansien kilometrien päähän avaruuteen, se ei silti
kyennyt kurkistamaan oman elimistönsä saloihin. Lausahdus pani Gabi
Iddanin mielikuvituksen liikkeelle, mutta tuolloin tekninen kehitys ei ollut
vielä riittävän pitkällä.
1980-
ja 1990-luvuilla Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA kehitti pieniä kameroita
valvonta- ja vakoilutarkoituksiin ja maaliin hakeutuviin ohjuksiin. Kun tekniikka
saatiin siviilikäyttöön 1990-luvun puolivälissä, M2A
alkoi hahmottua. Vaikka esimerkiksi punaisia valodiodeja oli ollut olemassa
vuosia, vasta 1990-lopulta lähtien pystyttiin valmistamaan diodeja, jotka
lähettivät valkoista valoa. Valkoiset diodit sopivat pienen kameran
salamoiksi. Lisäksi keksittiin lähettimiä, jotka kuluttivat erittäin
vähän energiaa.
Yhtä vaikuttava kuin ihmisen ensi askeleet Kuussa
Gabi
Iddan perusti Given Imaging -yrityksen 1998. Lokakuussa 1999 M2A-laitteen ensimmäinen
prototyyppi oli valmiina kokeiltavaksi. Siihen oli käytetty joka alan huipputekniikkaa
ja osaamista.
M2A:n
kamera on yhdysvaltalaisen Fotobit Yrityksen suunnittelema, mutta sitä
valmistetaan Israelissa Towers Semiconductors -yrityksen tehtaassa. Optiset
laitteet on kehitetty ja valmistettu Israelissa, kuten myös muovikuori,
lähetin ja vastaanotin. Tähystimeen liittyvä ohjelmisto on Given
Imagingin omaa käsialaa.
"Voin
kuvitella, että tunnelma oli samanlainen kuin silloin, kun odotettiin ensimmäisiä
kuvia Kuusta", kuvaili Arkady Glukhovsky laitteen koekäyttöä.
Koekaniinina toimi yrityksen johtaja, joka nielaisi kapselin. Kaikki 20 työntekijää
lähes pidättivät henkeään odottaessaan kuvia hänen
suolistostaan.
Hetken
piinaavan odotuksen jälkeen kuvat alkoivatkin piirtyä näytölle.
Seuraava askel oli saada terveysviranomaiset hyväksymään kapselikamera
ja lääkärit vakuuttuneiksi menetelmän käyttökelpoisuudesta.
"Ensimmäisissä
lääkärikonferensseissa, joihin osallistuimme, ajateltiin yleisesti,
että laite oli hauska leikkikalu, jolla ei ollut todellista käyttöä",
Glukhovsky kertoo.Viime
vuosina on tullut toinen ääni kelloon. Vuoden 2002 alkupuolella Yhdysvaltojen
lääke- ja elintarvikevirasto FDA myönsi pilleritähystimelle
käyttöluvan. Sittemmin laite on hyväksytty myös Euroopan
Unionissa, Etelä-Amerikassa ja suurimmassa osassa Aasiaa.
Nykyisin
pilleritähystystä on käytetty jo yli 20 000 ihmisen sairauksien
diagnosoimiseen eri puolilla maailmaa. Laite helpottaa erityisesti ohutsuolen
sairauksien havaitsemista, jotka aiemmin usein ehtivät edetä liian
pitkälle.
M2A
on omaksuttu laajaan käyttöön Norjassa
Todennäköisesti
nuorin israelilaiskeksinnön käyttäjä on kolmivuotias norjalaispoika
Mads Theodor, joka kärsi selittämättömästä ja
voimakkaasta anemiasta. Oslossa sijaitsevan Rikshospitaletin lääkärit
löysivät pilleritähystimellä pojan ohutsuolesta hyvälaatuisen
kasvaimen, josta vuoti verta ja joka aiheutti anemiaa. Poika
tervehtyi pian, kun hänelle tehtiin yksinkertainen leikkaus, jossa kasvain
poistettiin.
Oslossa
Rikshospitaletissa on kokonainen mahatautien tutkimusosasto, jossa Given Imagingin
keksintö on käytössä. Osaston ylilääkäri
Lars Aabakken kuvaa pientä nieltävää kameraa alan kannalta
erittäin merkittäväksi keksinnöksi.
"Pilleritähystin
edustaa aivan uudenlaista tekniikkaa. Sen avulla voimme tutkia ohutsuolta selvästi
paremmin kuin tähän saakka käytetyillä tähystysmenetelmillä",
sanoo Lars Aabakken ja lisää: "Endoskopiassa ruuansulatuskanavaa
tutkitaan tähystimellä, joka viedään potilaan sisälle
suun tai peräsuolen kautta. Tällöin ei kuitenkaan päästä
kunnolla tarkastelemaan ohutsuolen kiemuroita."
Vaikka pilleritähystintutkimus saakin Lars Aabakkenilta runsaasti kehuja,
sitä olisi hänen mielestään käytettävä vain
täydentämään perinteisiä tähystystutkimuksia.
Kuvia voidaan tarkastella lähes välittömästi
Kun
potilas nielaisee pillerin, se kulkeutuu ruokatorvea pitkin mahalaukkuun ja
sieltä edemmäs ruuansulatuskanavaan. Vaikka pillerin kamera alkaa
ottaa kuvia heti aloitettuaan matkansa ihmisen sisällä, kolmesta kuuteen
tuntia kestävä osuus ohutsuolessa on tärkein.
"Laite
lähettää kuvat potilaan vatsan ympärillä olevan vyön
vastaanottimeen. Kuvien analysointi voi alkaa heti, kun koko ohutsuoli on kuvattu,
vaikka laitteen poistuminen elimistöstä paksu- ja peräsuolen
kautta saattaa kestää jopa useita vuorokausia", sanoo Aabakken.
"On
tietysti aina olemassa pieni riski, että pilleritähystin juuttuu kiinni.
Silloin joudumme poistamaan sen leikkauksessa. Tällöin laite jää
kiinni suolistossa olevaan ahtaumaan ja asiaa on muutenkin aihetta tutkia leikkauksessa."
Kaikkiaan
kamera ehtii ottaa ohutsuolesta 50000-60000 kuvaa. Kuvat tuodaan erityiseen
tietokoneohjelmaan, joka on ohjelmoitu etsimään aineistosta poikkeuksellisia
kuvia, kuten värimuutoksia tai kasvaimia, ja jättämään
normaalit löydökset huomiotta. Lääkärin ei siksi tarvitse
käydä itse koko kuvamateriaalia läpi diagnoosin tekemiseksi.
Viime
vuonna Rikshospitaletissa käytettiin pilleritähystintä noin 50
kertaa. Hieman alle puolessa tapauksista löydettiin jokin sairaus.
M2A-pilleritähystin
on kertakäyttökamera. Se maksaa noin 400 euroa (Suomessa 600 euroa).
Kun lasketaan lisäksi muu tutkimukseen tarvittava laitteisto , kuten antennit,
vyö, vastaanotin ja ohjelmisto, yhden tutkimuskerran hinnaksi tulee noin
930 euroa (Suomessa 1000 euroa). Menetelmä on kutakuinkin samanhintainen
tavallisen tähystyksen kanssa, jolla ei kuitenkaan voida kerätä
tietoa ohutsuolesta.
Turussa tehdään kameratähystyksiä 52 kertaa vuodessa. Lisäksi niitä tehdään Kuopiossa ja Helsingissä. Tampereella ollaan aloittamassa toimintoa.
Artikkeli julkaistu Kompuutteri kaikille lehdessä 6-2003.